Pellavalakanat vs puuvillalakanat

Olin pitkään haaveillut ostavani valkoiset pellavalakanat. Juuri sellaiset kuin kaikkien sisustuslehtien muhkeisiin vuoteisiin oli pedattu rennon huolettomasti.

Jokin syysilta vuoden takaa vertailin verkkokauppojen pellavalakanavalikoimia, ja löysin kuin löysinkin sopuhintaan parin tilattavaksi. Petasin ne sänkyymme ja rakastuin välittömästi. Kun lakananvaihtopäivä lähestyi, niin varmistin että pellavalakanat saataisi pian pestyä ja uudelleen pedattua sänkyymme. Muut lakanaparat jäivät kaapin nurkkaan tarpeettomina lojumaan, sillä valkoiset pellavalakanat olivat ryppyisyydestään ja pölyisyydestään aina vain suosikkini.

Timo oli eri mieltä. Hän ei oikeastaan pellavalakanoistani piitannut. Luulen niiden jopa hieman ärsyttäneen häntä. Liukas untuvatäkki kun ei meinannut millään pysyä paikallaan lakanan sisällä. Yö toisensa jälkeen peitto oli mytyssä lakanan nurkassa ja talviöitä oli lopulta lämmittämässä vain ryppyinen pellavalakanan lutru.

Kyllähän niitä pitää rakastaa, nehän ovat pellavalakanat! Vai pitääkö sittenkään?

Oikeastaan olin itsekin alkanut ärsyyntymään lakanoiden ryppyiseen ryhdittömään kankaaseen  ja valumiseen peiton päältä. Mutta kukapa sitä nyt myöntäisi, kun vihdoin oli raaskinut hankkia haluamansa.

Hankin eräällä kauppareissulla pellavalakanoiden rinnalle vaaleansiniset puuvillalakanat. Pian huomasin, että pellavalakanat alkoivat jäädä ja puuvillalakanat olivat yhä useammin pedattuna sänkyymme. Silmänikään eivät enää kutisseet eikä nenäni vuotanut samaan tapaan, kuin pölyisistä pellavalakanoista herätessäni. Silloin tajusin, että minun on etsittävä laadukkaita puuvillalakanoita ja panostettava niihin. Minun tulisi hankkia 3 paria valkoisia lakanoita ja luopua kaikista muista.  Kolmeparia samanlaisia lakanoita riittäisi oikein hyvin koko perheen lakanatarpeeksi, eikä kaappiin jäisi enää lojumaan käyttämättömiä lakanapareja.

Puuvillalakanoiden valikoiman sijaan aloin ensin tutustua laadukkaan puuvillan saloihin. Herkkäihoisina ja pölyallergisena olisi tärkeää, että hankkimani lakana olisivat laadukkaat, eikä pitkäikäisyydestäkään tietenkään haittaa olisi.

Mistä sitten tunnistaa laadukkaan puuvillalakanan?

  • Mitä laadukkaampaa puuvilla on, sitä pitkäkuituisemmasta puuvillasta se on valmistettu. Aidosta egyptiläisestä puuvillasta tehdään kaikista hienoimmat petivaatteet. Laadukkaan puuvillalakanan pinta on sileä ja tiivis.
  • Korkealaatuisen puuvillakankaan lankatiheys on vähintään 200 TC. Tyypillisen ”peruslakanan” lankatiheys on 20-40 TC, minkä vuoksi lakana ei kestä pitkään ja nyppyyntyy helposti.
  • Valitessaan luomupuuvillaa välttyy kaikista haitallisimmilta kemikaaleilta.
  • Laadukas lakana on ommeltu siististi ja viimeistelty huolellisesti.

Tutkailuni jälkeen päädyin Delfino nimiseen suomalaiseen verkkokauppaan, joka on erikoistunut huippulaatuisiin vuodevaatteisiin ja kylpyhuonetekstiileihin. Tilasin Himla sarjan pussilakanat ja näin ensikosketukseltani ainakin olen erittäin tyytyväinen näkemääni. Lopullisen mielipiteeni luon tietenkin käyttökokemusten perusteella, jolloin olen valmis hankkimaan pala kerralaan kaikki kolme paria.

 

Aina voi karsia

Onneksi on olemassa ainakin yksi asia, minkä tekeminen tässä vaiheessa kotiprojektia on vähintäänkin suotavaa – Raivaaminen!

En ole koskaan erityisemmin piitannut tavaroiden keräilystä tai niiden säilömisestä kaappeihin. Silti on tehtävä jatkuvasti työtä sen eteen, ettei tavaraa vain alkaisi kertymään joka nurkkaan. On sanomattakin selvää, että tavaraa kertyy moninkertaisesti lapsen saamisen jälkeen, ja monen tavaran käyttöikä jää hyvinkin lyhyeksi. Tästä syystä olen joutunut tekemään entistä tehokkaammin töitä asian eteen, jotta tavarat saadaan ajallaan kiertoon, eikä niitä alkaisi kertymään varaston laatikoihin.

”Pikkulusikka on pikkulusikka, oli siinä muumin kuva tai ei. Tyynynpäälinen toimittaa tehtävänsä myös ilman Disneyhahmoa.” – Jenni Sarras, Tavarataidot

Oma heikkouteni on kirjat. Rakastan kauniita kirjoja ja niiden kuvia. Liian harvoin osaan vastustaa sellaisen ostamista eteen sattuessa. Joten eipä ihme, että niitä alkaa nopeasti kertymään olohuoneen kaappeihin. Olen kylläkin laittanut kirjoja myös kiertoon, kun esimerkiksi jonkun terveyteen liittyvän tietokirjan olen saanut päätökseeni. Tosin melko usein myös mieheni haluaa lukea kyseisen teoksen, eikä kirja saa olla tietenkään sellainen, mihin haluaa palata vielä myöhemmin.

Toisin on kauniiden keitto- ja puutarhakirjojen kanssa. Niistä en useinkaan hanno luopua, sillä ovathan ne jo kauniita sisustuksellisestikin. Usein myös tämän ryhmän kirjat ovat niitä, joihin haluan palata aina uudestaan ja uudestaan. Ehkäpä sitä ajan kanssa oppii huomaamaan ne tärkeimmät, joista ei halua luopua ja ne joilla ei ehkä olekaan niin paljon merkitystä.

Viime viikon torstaina tyhjensin pöytäni Kirpputori Silinteristä. Olin kuskannut sinne tavaraa kolmen viikon ajan. Kauppa kävi hyvin ja loput sain lahjoittaa SPR:lle. Tätä raivaamista tulen varmasti jatkamaan vielä kesän ja syksyn aikana, sillä mitään tarpeettomaksi jäänyttä emme halua ensin kuskata väliaikaiseen kotiin ja siitä edelleen uuteen vasta valmistuneeseen kotiimme.

Kirjojen ostamista hillitsemään löysin hiljattain BookBeatin. Sieltä voin kuunnella niitä kirjoja, joiden ostamisen syy ei ole viehättävyys tai käytännöllisyys. Lisäksi saan kuunnelluksi enemmän kirjoja lyhyemmässä ajassa, kuin että lukisin ne kannesta kanteen sille varattuun aikaan. Nyt voin kuunnella kirjoja missä ja milloin haluan.

Muillekin liiallisista tavaroista ahdistuville ja karsimista suunnitteleville voisin suositella kuunneltavaksi tai luettavaksi Jenni Sarrasin kirjaa Tavarataidot. Kirja on kotimainen vastine suositulle KonMarille, ja kummatkin lukeneena uskallan sanoa pitäväni enemmän Jennin versiosta. Kirja käsittelee tavaroiden omistamista, järjestämistä ja turhasta luopumista maalaisjärjen kautta. Myös tavaroiden kierrättäminen eri reittejä otetaan hyvin kirjassa huomioon.